torstai, 16. helmikuuta 2012

ILMAISEKSI ELOKUVIIN!



TIEDOTE

Pohjola-Nordenin Jyväskylän yhdistyksen jäsenille - Nuorisoliiton (eli JOPNON!) jäsenet mukaan lukien - on vapaa pääsy Arktisen upeeta -elokuvafestivaalin  

Jo joutui armas aika -elokuvan näytökseen torstaina 16.2. Näytös on Kampus Kinossa klo. 21:00.
Jäsenkortti mukaan!

"Elokuvaa pidetään yhtenä pohjoismaisen elokuvan klassikoista. Elokuvafanaatikon ja romantiikan nälkäisen lauantaikarkki."
- ohjaaja Dome Karukosken kommentti Bo Widerbergin elokuvasta Jo joutui armas aika

http://www.arktisenupeeta.net/

Kaikki katsastamaan pohjoismaisia leffauutuuksia ja klassikoita Arktisen upeeta -festareille!

keskiviikko, 11. tammikuuta 2012

Kaikki mukaan suunnittelemaan kevään toimintaa!

Jopno on saanut uuden uljaan hallituksen! Tulevaa toimintaa suunnitellaan Café Librissä maanantaina 16.1. klo 16.00. Tervetuloa mukaan ideoimaan ja vaikuttamaan taikka vain ihmettelemään ja nauttimaan hyvästä seurasta :)

keskiviikko, 4. tammikuuta 2012

TULE MUKAAN!

Jopnon uusi vuosi ei ole vielä päässyt alkamaan, sillä uutta hallitusta ei saatu muodostettua viime vuoden puolella. Nyt siis kaikki sankoin joukoin yliopiston kirjaston Café Libriin kokoamaan Jopnolle hallitusta ma 9.1.2012 kello 16! Paikalle voi tulla myös tutustumaan Jopnon toimintaan ja kyselemään järjestöstä. Tervetuloa vaikuttamaan!

keskiviikko, 9. marraskuuta 2011

Jopno lähtee joulunalustunnelmissa ihanaiseen Kööpenhaminaan - tule mukaan!

Halløjsa!

Tanskan FNU:n (Foreningen Nordens Ungdom) Kööpenhaminan paikallisjärjestö pistää pystyyn "pikkujoulut" 3.12. ja Jopno osallistuu iloiseen juhlintaan! Lisäksi alustavassa matkaohjelmassa on mm. erilaisia vierailuja yhteispohjoismaisiin kohteisiin, konsertti/teatteri, joulumarkkinat... Tarjolla on siis mahtava tilaisuus tutustua Kööpenhaminaan ja kööpenhaminalaisiin.

Matkaan lähdetään lentäen 2.12. (illalla) ja takaisin palataan 5.12. (illalla). Jokainen osallistuja hankkii lentolippunsa itse ja sitoutuu osallistumaan majoituskustannuksiin. Tarkoituksena on yöpyä edullisesti hostellissa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Ekstraherkkuna Jopno osallistuu Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton jäsenten matkakustannuksiin!

Koska matkan suunnittelu on toden teolla vasta juuri käynnistynyt, elää lopullinen matkaohjelma ja kustannusarvio vielä. Matkakustannukset koostuvat lennoista, majoituksesta (3 yötä), ruokailuista ja Julefrokostin osallistumismaksuista (+ mahdolliset konsertti-, pääsy- tms. liput). Jopnon maksama avustus on tasasumma jokaiselle lähtijälle, ja sen suuruus tarkentuu kunhan saadaan osallistujat kasaan. Osallistujat maksavat siis matkakulut itse, mutta saavat myöhemmin Jopnolta korvausta.

Jos mielit mukaan (KANNATTAA!) ilmoittaudu allekirjoittaneelle SUNNUNTAIHIN 13.11. MENNESSÄ. Toki voit ilmoittaa halukkuudestasi liittyä reissuun myöhemminkin, mutta saadaksesi matka-avustusta raja on tuo 13.11., jotta voimme viimeistään viikon 46 alussa lyödä osallistujamäärän lukkoon ja sopia käytännön järjestelyistä. Tämän jälkeen voimme vielä yhdessä hioa alustavasta matkasuunnitelmasta todellisen timantin! Lisätietoja saa kyselemällä :)

Iloisella matkanodotusmielellä,
Katri
katri.i.merilainen(at)gmail.com

perjantai, 28. lokakuuta 2011

Nuorisoliiton syyskokous lähestyy


Päivittäjälle kävi kämmi viimeisimmän postauksen kanssa; Jopnon ruotsinkielinen lounas siis oli 25.10. (ei 25.11. kuten viimeksi väitin). Onneksi joukko iloisia lounastajia kuitenkin oli kuin olikin löytänyt tiensä Ilokivelle ja pääsimme sekä puhumaan ruotsia että täyttämään vatsamme!

Tässä postauksessa muistuttelisin Nuorisoliiton syyskokouksesta, jossa myös valitaan uusi liittohallitus. Kokous järjestetään Helsingissä 19.11. klo. 14. Jopno voi lähettää paikalle kolme edustajaa (joille PNN kustantaa matkat). Jos mielii mukaan liittohallitustoimintaan, on myös lähetettävä lyhyt kuvaus itsestään liiton pääsihteerille. Jos kiinnostus heräsi, ota yhteyttä Jopnon pj:hin. Ilmoittautumiset tulee lähettää 4.11. mennessä.

keskiviikko, 19. lokakuuta 2011

Syyskuulumisia

Jopnon blogi kaipaa kipeästi tilannepäivitystä, ja värikkäästä syksystä onkin ilahduttavan paljon kerrottavaa!


Nuorisoliiton toimintaseminaari järjestettiin tällä kertaa Jyväskylässä, ja edustettuina olivat Jopnon lisäksi uusi ihanan energinen paikkari Lapnu (Lahti) sekä konkarit Topn (Turku), Hopn (Helsinki) ja Tapnu (Tampere). Seminaari oli ilahduttavan käytännöllinen ja antoi uutta puhtia varmasti kaikille mukana olleille paikkareille. Toiminnan kehittämisen lomassa tietysti saunottiin ja syötiin hyvin sekä tutustuttiin uusiin huipputyyppeihin ja päivitettiin kuulumisia vanhojen huipputyyppien kanssa.


Jopnolla oli myös edustus Pohjola-Nordenin Kommunikation och ledarskap i Norden -seminaarissa sekä Nuorisoliiton Det Öppna Norden -seminaarissa. Kampus Kinoon Jopno jalkautui katsomaan palkittua elokuvaa Sovinto.


Ehkä ajankohtaisin uutinen on Jopnon uusi lukupiiri. Piiri sai mahtavan startin, jossa sovittiin loppuvuoden lukupiirikalenterista. Lukupiiriin ovat aina tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Piirin kuulumisia lähetellään sähköpostilistalle (ja  muistamisen mukaan mahdollisesti myös blogiin :), joten jos joku kirja kiinnostaa voi mukaan tulla keskustelemaan vain siitä tai sitten osallistua vaikka kaikkiin tapaamisiin kiinnostuksen mukaan! Ajatuksena on tutustua laajasti eri Pohjoismaiden ja niiden itsehallintoalueiden kirjallisuuteen erilaisten osallistujia kiinnostavien teemojen ja näkökulmien kautta. Osallistumalla pääset siis tietysti vaikuttamaan kirjavalintoihin ja lukupiirimeininkiin muutenkin! Ekassa tapaamisessa puhuimme esim. että pohjoismaiset vähemmistöt tarjoaisivat varmasti uusia kiinnostavia perspektiivejä.


Lukea saa luonnollisesti millä tahansa kielellä kulloisenkin teoksen sattuu käsiinsä saamaankin, mutta jutustelu tapahtuu kotoisella suomenkielellä :)


Ensimmäiseksi lukupiirikirjaksi valittiin tanskalaisen Torben Munksgaardin Retrograd:kummallinen tarina miehestä joka nuortuu. Valinnan taustalla on Jopnon toivottavasti joulukuun alussa toteutuva matka Kööpenhaminaan. Retrogradista jutustellaan Vihreässä Haltijattaressa (Kauppakatu 13) keskiviikkona 9.11. klo. 19 alkaen. Käykäähän siis ihmeessä lainaamassa kirja ja tulkaa mukaan!


Joulukuun kirjaksi puolestaan valittiin Bo Carpelanin Lapsuus. Teosta käsitellään kaupunginkirjaston kirjaillassa tiistaina 13.12. klo. 18. Kirjaillan jälkeen jopnolaiset jatkavat keskustelua kirjasta vielä omalla lukupiiriporukalla.


Ja ruotsinkielistä lounasseuraakin on jälleen tarjolla Ilokivessä ensi tiistaina 25.11. klo. 13. Alla intresserade är naturligtvis hjärtligt välkomna!


Seurailkaa sähköpostilistaa mahdollisten muutosten varalta. 


Vi ses!

tiistai, 1. helmikuuta 2011

Etelänterveisiä ja tulevaa kivaa

Viime viikonloppu heilahti nuorisoliiton toimintaseminaarissa Espoon Matasaaressa. Hallituspainotteinen kokoonpano kävi imemässä itseensä tarpeellista informaatiota tunnelmallisten maisemien keskeltä muiden liiton edustajien ja sisaryhdistysten seurassa.

Raukeat jopnolaiset sulattelevat vielä viikonlopun antia ja kaavailevat alkuvuoden ensimmäisiä isompia tapahtumia meille kaikille jaettavaksi. Vinkata voi jo tässä vaiheessa, että sellaisia aineksia, kuin teatteria, Arktisen Upeeta -filmifestaria, ruuanlaittoa ja issikkaratsastusta, leijuu ilmassa.

Seuratkaa sähköpostilistaa ja nähdään taas pian, jahka vuoden 2011 hallitus pääsee tositoimiin!